Asun edelleen kotona äitini luona, tilavassa omakotitalossa. Terassin paikalle rakenteilla ollut lisähuone on pian valmis, ja siitä tulee vastaremontoidun kylpyhuoneen tavoin upea. Tiedän, että olen oikea lucky bastard asuessani tällaisessa talossa, vaikka oma koti on aina ollut ehkä maailman sekaisin paikka. Kaipuu itsenäiseen elämään on kuitenkin väistämätön, ja suuri. Toivon, että se aika koittaisi jo ensi vuonna. Huomaan olevani paljon liikenteessä, ja koti on lähinnä paikka jossa käyn jääkaapilla ja nukkumassa. Jos kehtaisin, laittaisin liitteeksi demonstraationa kuvan huoneestani, jossa vallitsee luova kaaos. Tämä kaaos ja tavaroiden sekaisuus kuvaa kaikkinensa sitä mielenmaisemaa, mikä päässäni vallitsee tällä hetkellä. Odotan, että pääsisin ottamaan seuraavan askeleen. Odottavan aika kuitenkin on pitkä. Annan täyden sympatiani teille, jotka olette samanlaisessa elämäntilanteessa. Tsemppiä! Aikamme koittaa vielä. *hymy*
Välillä tuntuu, että jokainen ihminen on kuin tyhjä ratikka. Toiset hyppäävät joksikin aikaa kyytiin, ja ovat jonkin aikaa läsnä sun elämässä, jonka jälkeen sitten päättävät jäädä pois seuraavalla pysäkillä. Ehkä et nää heitä enää, tai sitten vuosien päästä joku heistä saattaa päättää hypätä uudestaan kyytiin, jos vain haluat avata ovet. Sanottakoon, että elämääni on astunut muutamia ihania ihmisiä, uusia ja vanhoja, joiden en toivo jäävän pois seuraavalla pysäkillä! Kun välillä toimeentulo on tiukassa ja kukkaron avatessa sieltä lentää kärpänen, muistan, että suurin rikkaus on tallella sydämessä. Perhe ja ystävät, valmentaja ja tukijoukot. Kiitollisuus vetää sanattomaksi.
Mitä treeniin tulee, se on varmaan paras asia mun elämässä tällä hetkellä. Paikka jossa onnistun unohtamaan kaiken muun, voittamaan itseni uudelleen, ja uudelleen. Sen jälkeen kun löysin treeniin motivaation ja sain siitä voimavaran, vahvistuin henkisestikin. En tiedä missä vaiheessa se tapahtui ja miten, mutta tuli vain sellainen tunne että nyt on aika kokeilla, voisinko lopettaa masennuslääkkeet. Vähensin annostusta joksikin aikaa, ja lopulta lopetin ne kokonaan. Tänään metrossa istuessani tuijotin pimeässä kimmeltävää merta ja ihmettelin, miten en ole vielä kupsahtanut - miten hyvin olen selvinnyt ilman lääkkeitä. Jokainen päivä on ihme, josta olen kiitollinen. Saatan olla aika liikuttunut kirjoittaessani tätä. Ei se mitään. Onneksi ne kyyneleet on enemmän ilon, eikä surun kyyneliä.
Hei mut pakko loppukevennyksenä linkittää tähän pari biisiä mitä kuuntelin tänään:
https://www.youtube.com/watch?v=8gyLR4NfMiI
https://www.youtube.com/watch?v=6vYnas6q3Sg
Mulla oli ihan hymy korvissa kun juoksin Liikuntamyllyn juoksuradalla lämmittelykierroksia ja kuuntelin näitä. Oli kyllä taas vaihteeks aika hyväntuuliset treenit. Nauroin pohkeita treenatessa vaikka meinas alkaa vetää suonta. Sairasta. :D Tällä mentaliteetilla on hyvä aloittaa viikonloppu, 50/50 suhteessa koulutehtäviä ja aikaa ystävien seurassa. Ihanaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti